Oikeusaputoimistojen hallinnollisten yhdistämisten myötä esteellisyystilanteet ovat lisääntyneet. Yhdistämisten kohteena olleissa toimistoissa tilanne ei ole vielä kaikilta osiltaan tasaantunut. Yhdistämisistä huolimatta osa toimistoista on vieläkin liian pieniä, jotta työt voitaisiin järjestää mahdollisimman joustavasti. Toimistojen koot vaihtelevat 4 ja 79 viran välillä. Yhdistämällä toimistoja ei enää kuitenkaan välttämättä saada etuja. Tähänastiset laajentumiset ovat tuottaneet jossain määrin lisäarvoa toimistoille, sillä toimiston henkilökunnan lisääntyminen ja siten juridisen osaamisen laajeneminen on tuottanut synergiaetuja.
Valtion oikeusaputoimistoja on vuoden 2015 alusta lukien 27. Niillä on yhteensä 165 toimipaikkaa, joista vajaassa puolessa on henkilökuntaa jatkuvasti paikalla. Oikeusaputoimistot on jaettu kuuteen oikeusapupiirin, joiden alueella oikeusavun saatavuudesta vastaavat oikeusaputoimenjohtajat.
Oikeusministeriön toiminta- ja taloussuunnitelmassa vuosille 2014-2017 (Toiminta ja hallinto 2/2013) on asetettu tehtäväksi selvittää mahdollisuuksia muodostaa oikeusaputoimistoista nykyistä laajempia hallinnollisia kokonaisuuksia. Kehyskaudella tulee toteuttaa selvityksen perusteella mahdollisesti tarvittavat muutokset.
Työryhmä päätyi suosittamaan kuuden oikeusapupiirin muodostamista virastoiksi siten, että piirit vastaisivat oikeudenhoidon uudistamisohjelmassa esiintuotua poliisin ja syyttäjän toimialuejakoa. Oikeusapupiireissä sijaitsisi tietty määrä oikeusaputoimistoja, joilla olisi puolestaan tietty määrä toimipaikkoja. Rakenne ei toisi muutoksia toimipaikkoihin. Piirien johtajat eivät kuitenkaan toimisi enää samalla jonkin piirin toimiston johtavana julkisena oikeusavustajana, vaan keskittyisivät lähtökohtaisesti johtamis-, kehittämis- ja hallintotehtäviin apunaan kaksi hallintosihteeriä. Hallintotehtävät siirrettäisiin toimistoista piirien johtajille ja hallintosihteereille.
Saapuneissa kannanotoissa esitystä pidettiin lähtökohtaisesti hyvänä ja perusteltuna. Rakenneuudistuksen pohjaksi valittua kuuden viraston mallia kannatettiin lausunnoissa laajasti, mutta osassa lausuntopalautteesta organisaatiorakenne nähtiin ongelmallisena esteellisyyskysymysten vuoksi. Erilaisia mielipiteitä esitettiin siitä, tulisiko laissa olla mahdollisuus sopia oikeusapupalveluiden tuottamisesta ostopalveluna. Muutamassa lausunnossa katsottiin, että oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtajalta tulee edellyttää ylempää oikeustieteellistä korkeakoulututkintoa. Ainoastaan tämän tutkinnon katsottiin antavan johtajalle riittävät edellytykset piirin asiantuntevaan johtamiseen. Esitystä yleisen edunvalvojan määräämismenettelyksi pidettiin tarpeellisena ja odotettuna uudistuksena.
Tanskassa edunvalvojana voi toimia edunvalvottavan sukulainen tai ystävä, mutta jos tämä ei ole mahdollista, voidaan henkilölle määrätä ammattiedunvalvoja. Ammattiedunvalvojana voi toimia esimerkiksi lakimies tai sosiaalityöntekijä, jotka saavat tehtävästään myös korvauksen.
Tanskassa annetaan oikeusapua myös erilaisten maksuttomien neuvontapalvelujen muodossa. Suurimmissa kaupungeissa on esimerkiksi yksityisiä oikeusaputoimistoja. Ne antavat oikeudellista neuvontaa heikossa taloudellisessa asemassa oleville henkilöille, jotka saapuvat paikan päälle henkilökohtaisesti.
